Harrasteryhmät

PDF-tiedostoKankU vanhempainilta sha 10.10.2016.pdf (1.1 MB)
Vanhempainillan muistio
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
Heidi Försti ja Minea Mykrä taiteilivat akrossa Voimistelupäivillä 2017. Kuva Milla Vahtila.

Harrasteryhmä, telinevoimistelu (jatkoryhmä)

Ryhmä aloittaa torstaina 1.9.2022 klo 17.00-18.00 Kankaanpään Yhteislyseon salissa.

Ylioppilaskirjoitusten aikana harjoituket ovat keskustan kuolun salissa erikseen ilmoitettavan ajankohtana (viikonloppuisin).

Huom. torstait 8.9., 15.9 ja 22.9. harjoitukset yo-kirjoitusten vuoksi väistötiloissa ohjaajien ilmoittamina päivämäärinä ja kellonaikoina.

Pääosin naisten telinevoimistelun telineillä (hyppy, nojapuut, puomi, permanto) tapahtuvaa voimistelua ja temppuilua. 7-12 -vuotiaille tytöille ja pojille tarkoitettu ryhmä, joka harjoittelee kerran viikossa. Tutustutaan telineisiin voimistellen ja temppuillen. Motoriikan kehittämistä, liikekehittelyitä, leikkejä ja yhdessä toimimista.

Ryhmään mahtuu yhteensä noin 15 voimistelijaa.

Ryhmään ilmoittaudutaan nettilomakkeella.

Harjoituksista poisjäännistä on ilmoitettava ohjaajalle (yhteystiedot toimitetaan ryhmän alkaessa) ennen harjoituksia. Mikäli voimistelija on poissa harjoituksista kaksi kertaa ilmoittamatta, paikka annetaan varapaikoilla oleville.

Harjoitusmaksu on maksettava 19.9. mennessä. Harjoitusmaksut

 

 

Harrasteryhmä, telinevoimistelu (uudet voimistelijat)

2022 tiedot päivittyvät salivuoron löytyessä.

 

Harrasteryhmän voimistelijoiden säännöt

  1. Olen ajoissa paikalla.
  2. Minulla on jumppavaatteet päällä.
  3. Sidon pitkät hiukset kiinni.
  4. Kuuntelen ohjeet tarkasti.
  5. Teen aina parhaani.
  6. Kannustan toisia.
  7. Tulen vain terveenä harjoituksiin.
  8. Temppuilen telineillä vain ohjaajan luvalla.