Pelisäännöt

 

VOIMISTELIJOIDEN PELISÄÄNNÖT

  1. Ilmoitan poissaoloista ajoissa, vähintään edellisenä päivänä.
  2. Olen ajoissa paikalla, voimistelupuku päällä ja jätän korut kotiin.
  3. Hiukset kiinni ja varaponnarit mukana.
  4. Laitan ja kerään telineitä oma-aloitteisesti ja kysyn tarvittaessa neuvoa.
  5. Keskityn valmentajan ohjeisiin.
  6. Keskityn omaan tekemiseen ja annan muille harjoitusrauhan.
  7. Yritän parhaani.
  8. En kiroile.
  9. Kunnioitan ja kannustan.
  10. Temppuilen telineillä vain valmentajan luvalla.

ILOINEN MIELI MUKANA!

 

VALMENTAJIEN PELISÄÄNNÖT

  1. Olen kannustava, innostava ja tasapuolinen.
  2. Olen hyvä esimerkki valmennettavilleni (myös somessa).
  3. Suunnittelen harjoitukset etukäteen.
  4. Olen ajoissa paikalla urheiluvaatteet päällä ja hiukset kiinni.
  5. Valmennan aktiivisesti, en istu sivussa.
  6. Huolehdin turvallisuudesta ja EA-tarvikkeista.
  7. Kehitän taitojani ohjaajana ja valmentajana.
  8. Vaadin tunneilla hyvien käytöstapojen ja yhteisten pelisääntöjen noudattamista.
  9. Minulla on vaitiolovelvollisuus valmennettavien yksityisasioista.
  10. Kunnioitan muita valmentajia ja teen yhteistyötä heidän kanssaan.
  11. Jos en pääse pitämään ryhmäni harjoituksia, hankin itselleni ajoissa sijaisen.
  12. Olen säännöllisesti yhteydessä vanhempiin ja ilmoitan muutoksista ajoissa sekä sitoudun tiedottamaan muitakin seuraa koskevista asioista oman ryhmäni valmennettaville ja vanhemmille.

 

VANHEMPIEN PELISÄÄNNÖT

  1. Olen ajoissa pystyttämässä ja purkamassa telineitä sekä hankin sijaisen, jos en itse pääse.
  2. Ilmoitan voimistelijan poissaoloista viimeistään edellisenä päivänä.
  3. Huolehdin, ettei lapsi tule harjoituksiin sairaana.
  4. Kerron voimistelijan erityistilanteista valmentajalle.
  5. Huolehdin monipuolisesta ja terveellisestä ravinnosta sekä riittävästä levosta.
  6. Olen aktiivinen ja tuen lapsen harrastusta, mutta annan harjoitusrauhan voimistelijoille ja valmentajille.
  7. Arvostan valmentajien ja muiden talkoolaisten työtä.
  8. Osallistun talkoisiin tasapuolisesti.
  9. Kannustan kaikkia.
  10. Otan mahdolliset ongelmat heti puheeksi.
  11. Kierrätetään pukuja.
  12. Pidän osaltani huolen siitä, että lapseni on tietoinen voimistelijoiden pelisäännöistä ja ymmärtää niiden merkityksen.